Pielisjoen
lohensoutajat - uutta kalastuskirjaa Matti Kettuselta
Eräkirjailija
Matti Kettunen on lähtenyt kolmannessatoista kirjassaan hieman
tutkivampaan suuntaan. Aikaisemmat kirjat ovat olleet
etupäässä kertomakirjoja kirjailijan omilta erä-
ja kalareissuilta.
Pielisjoen
lohensoutajat -teos on omalla kohdallani syviä tunteita
herättävä ja tuo tunneside kasvaa sitä mukaa kun
pääsen kirjaa kahlaamaan kohti loppua.
Oma
kalastusura aikoinaan alkoi Pielisjoelta, n. 40 vuotta sitten. Ei
kylläkään kirjaan haastateltujen kalamiesten
väsyttämien kookkaiden järvilohien muodossa,
pikemminkin pienten särkien ja seipien narrauksen kautta.
Siltikin kun
muistelen noita kalamiesurani alkuhetkiä ja sitten luen kirjasta
omien onkipaikkojen ohi uineista lohista, kiroan mielessäni
myöhäistä syntymääni. Viisikin vuotta
aiemmin olisi riittänyt tänne tuloon. Olisin ehtinyt
vierailla kirjassa kuvatuilla koskilla, mutta nyt piti tyytyä
ensin mato-onkimiseen ja hieman myöhemmin salakalastukseen
kaupungin koskilla ns. poikasten luvalla.
Sehän oli
tuohon aikaan sellaista että jos kalastuksenvalvojaa näkyi,
vilahti kalamiehen alut pensaikkoon hyvin vikkelästi.
Näin
syvästi Pielisjoen lohensoutajat siis vaikuttaa. Heti
päädyn muistelemaan omia kalastushetkiä kyseisellä
joella.
Luettavana
ollut kirja alkaa kirjailijan tervehdyksellä, jossa lukijalle
käy selväksi kuinka järvilohen synty ja lähes
tuhoutuminen on koettu. Alussa kerrotaan myös asiantuntevasti
järvilohen ja järvitaimenen eroavuuksista. Historiaa
ravistellaan napakasti tutkailtaessa järvilohen kutua ja
kutupaikkoja. Pielisjoen kalapaikatkin tulevat esitellyksi ja sitten
päästäänkin mielestäni kirjan mukaansa
tempaavimpaan osioon, eli järvilohen kalastukseen vanhojen
kalamiesten matkassa. Vaikka kirjassa onkin jonkin verran toistoa, ei
omalla kohdalla tämä tuottanut ongelmia. Ovathan kirjassa
esiteltävät kalamiehetkin useita kertoja porukoissa
kalassa, joten mukava näitä kuvauksia on lukea.
Kirjasta
käy hyvin esille, kuinka tarkkoja kalamiehiä ennen
vanhaankin lohimiehet olivat. Tai sanotaanko jo nyt näin,
että paljon tarkempia kalapaikoistaan ja
ottivieheistään kuin nykyajan lohimiehet.
Tämä
käy kirjasta hyvin selville ja kun ajatellaan kalapaikkojen
"pienuutta", niin ymmärrettävää tuon
ajan kalastajille olikin pitää hyvä ottipaikka
salaisuutena. Olihan rasvainen lohi aika herkullista jatketta ruokapöytään.
Parhaimmilla
paikoilla oli vakiokalamiehet ja näytti jokaisella olleen omat
suosikkivieheet. Näistä suosikkivieheistä on oma
osionsa ja tuttuja nimiä siellä vieheiden joukossa
näkyi nykypäivän kalamiehillekin olevan. Kuvia
vieheistä oli myöskin, tosin kaikki kuvat ovat kirjan
hengen mukaisesti mustavalkoisia. Mietin tuossa lukiessani, olisiko
varsinkin uistinkuvat voitu julkaista ns.
antiikkiväritekniikalla, siten että kuvat
näyttäisivät vanhoilta värikuvilta, joita jo
kirjan myöhäisempien tapahtumien aikoihin osattiin ottaa.
Muuten kirjan
kymmenistä kuvista käy hyvin ilmi kuinka komeita kaloja
Pielisjoesta aikoinaan on saatu. Ja minkä verran. Voimme
jokainen miettiä tämän hetken
kalastusvälineitä ja sitä viehearsenaalia joka on
käytössä jokaisella lohimiehellä. Sitten luemme
muutaman otteen kirjasta jonkun kunnon väsyttelyn tiimoilta ja
katsomme kuvan käytetyistä välineistä.
Suuri, oi
suuri on kunnioitukseni Ahtiaisten, Heiskasten, Lievosten suuntaan ja
heidän kalamiestaitoihin, kun sellaisilla
"rihveleillä" jopa toistakymmenkiloisia järvilohia
ottivat veneeseen.
Kettunen on
kuvannut kirjassaan myös eri vuoden aikojen vaikutusta
järvilohen ottiin ja ennen kaikkea kalamiesten liikkumiseen joella.
Yhtä
hullua porukkaa vesille tunkeutumisen suhteen oli
näköjään tuolloinkin. Heti kun olosuhteet
antoivat myöten, vakiosoutajat olivat jokivarressa kalassa.
Lopussa olevat saalispäiväkirjakuvaukset todistavat sen
kuinka uutteria lohimiehet viisikymmentä ja kuusikymmentä
luvun Pielisjoen koskilla oli.
Huumoria
Kettunen on osannut aina kirjoissaan käyttää, ehkä
tässä kuitenkin on pitänyt pitäytyä hieman
vakavammassa kirjoitustyylissä. Kuitenkin eräs episodi
koskenpartaalta höräytti minut ääneen nauramaan
ja sitäkös kotiväki ihmeissään jäi katsomaan.
Eräässä
kohtaa kerrotaan kuinka Reijo Lievonen ja Veikko Heiskanen olivat
soutamassa jälleen kerran porukassa lohta. Repellä oli uusi
Nilsun Invicible ja niinhän lohi otti kiinni. Heiskasella oli
tapana pistää sikari palamaan kun lohi otti kiinni. Niin
kävi nytkin ja kalan tempoillessa siima saattoi ottaa sikarin
päähän ja sinne meni kala ja uusi Nilsu. Ei soutaja
uskaltanut sanoa mitään mutta kalastus loppui siihen.
Rannassa oli joku nuori kalastaja (en minä) tutkimassa vieheitään.
"Kun
soutumiehet olivat jo hieman rauhoittuneet ja istuskelleet hetken
nuotiolla kahvia hörppien ja eväsleipiä mutustellen,
kävi rannalle vieheitään levitellyt kaveri kuparisen
lusikkauistimen näytille. Annettuaan vieheen Reijolle
tutkittavaksi nuori mies kysyi:
-Onko
tämä heittouistin?
Reijo
pyöritteli viehettä kädessään ja tunnusteli
sen painoa, ojentautui verkkaisesti seisomaan ja nakkasi peltilusikan
pitkälle veteen.
-On se...!"
Kirjassa on
kuvattuna muitakin kohtauksia joelta ja Kettusen kuvaustyyli on
osunut todella hyvin vanhojen kalastajien kertomien tarinoiden esille
tuontiin. Olisinpa ollut edes kärpäsenä katossa
kuuntelemassa kun kirjailija on jututtanut teoksen sankareita.
Kirjan
loppupuolella on lyhyt kertomus tämän hetken Pielisjoesta
ja se on synkkää luettavaa, mutta ehdottoman
tärkeää tälle kirjalle. Ei ole enää
lohensoutajia, ei ole enää lohia. On vain pelkkä joki,
jolla nimi on säilynyt samana. Kun kirjaa kahlataan loppuun, on
kaksi karttaa itse joesta, tuolloin viisikymmentä luvun alusta
ja sitten voimalaitosten rakentamisen jälkeen, eli 1971.
Myös Utran koskista on kartat ennen ja jälkeen törötöiden.
Kirjan kovan
takakannen kiinni painamisen jälkeen oli kauan outo olo. Olen
elänyt lukiessani noiden kalamiesten takapiruna, siellä
keulapiikissä jokaisen lohenväsyttelyn. Olen pahoittanut
mieleni kalan karkuutuksen jälkeen kalamiesten mukana. Olen
myös noissa kuvissa mukana, jossain, ehkä vain omana
ajatuksena mutta vahvana sellaisena.
Pääsin
käymään joellani, omalla joellani vielä kerran
Pielisjoen lohensoutajien matkassa. En usko että enää
avaan tätä kirjaa. Minulle jäi kirjan sanoma ja sen
kuvaukset lähtemättömästi päähäni.
Jos kalastaja
tahtoo kokea nämä samat tunnot, suosittelen ehdottomasti
tutustumista tähän teokseen. Sen 214 sivua kovien kansien
välissä antavat varmasti monille vahvoja tuntemuksia.
Valokuvia on kaikkiaan 50 ja niistä saa viimeistään
kuvan Pielisjoen mahtilohista. Kirjan hinta on n. 30 euroa. Kirjaa on
saatavilla kautta maan kirjakaupoista ja suurimpien markettien
kirjaosastoilta. Vielä ehtii hakea joulupöytään
Pielisjoen lohta, näin valmiiksi pakattuna.
