|
Paikat, luvat ym.
Lähinnä
kalastukseni on suuntautunut Sämppikoskelle joka sijaitsee
Haukiputaalla. Kosken kohdalla on Pohjola-opisto.
Luvat (
vuosilupa -2000 maksoi 180 mk,päivälupa n. 40 mk) voi ostaa
Martinniemen Shell huoltoasemalta joka sijaitsee vanhan nelostien
varrella. Matkaa koskelle n. 2 km.
Lupia saa
ostaa myös Kiimingistä, Grillikioskilta.
|
|
Sämppikoski
on ns. eristyiskalastus alue, jonne istutetaan taimenta.
Erityiskalastuskoskilla viikkorauhoitus on ollut Ma klo. 18 - Ti klo. 18.
Kalastuksen
pystyy aloittamaan jo huhtikuun lopulla, vesi oli
keväällä -2000 n. 6 asteista. Toukokuussa veden hieman
laskettua ja lämmettyä voi odottaa jo saalista.
Korkealla
vedellä keväällä ja kevätkesällä
soutu onnistuu sämppikoskella hyvin. Vesien laskettua
soutukalastus keskittyy rautatiesillan yläpuoliseen niskaan,
jossa on varmimmat lohipaikat.
Ertyiskalastuskoskia
Kiiminkijoella on runsaasti. Kontio-Venekoski Alakylässä,
Kiimingistä n. 7 km Haukiputaalle päin. Koitelinkoski, Kiimingissä.
Aittokoski,
Juopulinkoski, Inninkoski Ylikiimingissä. Kalliuskoski ja
Kurimonkoski Puolanka Utajärvi akselilla.
Hyvistä
lohipaikoista voin mainita Sämppikosken ja Kiimingissä
sijaitsevan Vääräkosken. Vääräkoski on
Kiimingin kirkon kohdalla. Koskella on tosi mahtava niska, johon ei
oikein rannalta pääse heittämään sekä
niska on erittäin syvä. Soutumiehet ovat saaneet niskasta
lohia joka vuosi, vaikka esim viime vuosi oli huono, niin
Vääräkoskesta kuuleman mukaan lohia tuli.
Rannaltakalastajien
parhaimpia lohipaikkoja on Sämppikosken ns. entisen Siirtolan
kohdalla olevan poolin alaosa. Vuonna -99, eräs vanhempi
perhomies oli saanut kohdalta kesässä kymmenkunta lohta.
Kalat olivat n. 6 - 10 kg luokkaa.
Itsestäni
voin kertoa sen verran, että tulin takaisin Oulun seudulle - 97
, Keski-Suomesta, joten kalastus Kiiminkijoella, etenkin
Sämppikoskella on näiden tietojen varassa. Aikaisemmin olen
asunut Kiimingissä, jolloin tutuksi tuli Koitelinkoski.
Terveisin
Janne Sirviö |