Pekka Haapala (Postipekka)

Tenopäiväkirja

Perhoboxi.com

Tenojoki.fi

Perhoboxi.com/Perhosivut

Paluu

Paluu

Viestit ennen 1.8.2005

Näytetään viestit 10 - 20 uusimmasta vanhimpaan.

Uudemmat viestit | Aiemmat viestit

Päivämäärä: 19.11.2017 16:20
Viesti:
Hyvät ystävät ja kylänmiehet

Niin on marraskuukin kääntynyt loppupuoliskolle. Olemme laskeutumassa kaamokseen, jota koko muu Suomi kauhistelee. Todellista ja oikeaa kaamostahan ei ole kuin Napapiirin pohjoispuolella. Kaamos kuuluu niihin vuodenaikoihin, joita saamme viettää vuosittain. Ei ne vuodenajat tule yllättäen, ne kuuluvat normaaliin ajan kiertoon. Tuovat virkistävää vaihtelua elämään. Jokaisesta vuoden ajasta pitää oppia nauttimaan. Ne tulevat vaikka emme niistä pitäisikään.

Kulunut viikko alkoi säiden suhteen kylmenemään torstaina. Yölämpötilat ovat olleet -18 tuntumassa ja päivälläkin -10 asteen kylmemmällä puolella. Torstaina aurinko paistoi vielä selkeältä taivaalta ja varsinkin kylällä sitä oli mukava ihailla. Meillä se valaisi vain Norjan puolen tuntureita. Perjantaina, eilen ja tänään sää on ollut vähän häkäräinen, eikä aurinko ole valaissut Norjan puolta. Luonto on kyllä kaunis hyvin huurteisten puiden johdosta, kun on ollut vielä jokseenkin tyyntä.

Tenossa virtaa jonkin verran suppoa, onkohan joku suvanto ylävirran puolella jäätynyt. Rantajäät ovat nyt pakastumisen johdosta alkaneet levenemään ja jokiuoma kapenee. Luonnossa on todella hiljaista, purot ovat vaienneet ja Tenokaan ei meidän kohdalla kohise. Lumen syvyyttä en ole mitannut, mutta eiköpähän se ole jokseenkin sama kuin Kevolla. Destian miehet ovat pitäneet maantien kiitettävässä kunnossa.

Lintulaudalla käy kuhina, kun tiaiset ja välillä punatulkutkin täyttävät pienoista mahaansa. Harakkain ryöstelyn johdosta, kiinnitin poronkuupalan ohuella rautalangalla syöttölaudalla. Ainakin se vielä tänään oli paikoillaan. Meitä ei valopallo säikäyttänyt, kun sen valaisu ei tähän tuntureiden katveeseen valaissut.

Oikein hyvää vointia ja marraskuun loppua kaikille terveisin Posti-Pekka

Päivämäärä: 13.11.2017 18:42
Viesti:
Hyvät ystävät ja kylänmiehet

Varsin lauhan viikon olemme saaneet viettää. Kylmin yö oli maanantaiyö, jolloin lämpötila laski -11,2 asteeseen. Päivälämpötilat ovat olleet neljänä päivänä vähän plussan puolella ja muinakin päivinä lähellä nollaa. Lumisadetta on ollut viitenä päivänä, maanantaina lunta satoi 4-5 sm verran. Muina päivinä sade on ollut heikompaa. Tiistaina sade oli räntää melkein vettä. Eilinen sunnuntai oli puolesta päivästä alkaen aika lumituhruinen.

Teno virtaa vielä sulana ja suppoakin on ollut vähän tai ei ollenkaan. Tänään on lumisuppoa ollut liikkeellä eilisen ja tämän päivän lumisateen johdosta. Rantajäätä on joka paikassa, suvannoissa leveämmälti ja virtapaikoissa kapeammin. Junttikarin alapäässä on sula virtaus poikki karin. Joten siinä on taas joenpohjassa tulossa muutoksia.

Eläimistö luonnossa on pääasiassa lintuja. Kärppä oli yhtenä yönä juoksennellut pihallamme, etsien syötävää. Lintulaudallamme on vain yhtenä päivänä vieraillut punatulkkupari. Tiaiset ovat pääasialliset syöjät. Harakat ovat kahdesti käyneet repimässä verkkopussin, jossa oli poronkuuta tiaisille. Nyt pitää alkaa suunnittelemaan pelokkeita harakoille. En omista enää asettakaan, jolla voisi niitä säikäyttää.

Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen, jotta saataisiin yleisen edun nimissä suunnitteilla oleva sähkölinjan rakentaminen estettyä. Maisemamme olisi lopullisesti turmeltu, jos se linja rakennettaisiin. Minua lohduttaa se, että ainakaan viiteen vuoteen linja ei vielä pilaa maisemiamme.

Kaikesta huolimatta toivotan kaikille hyvää vointia ja talven alkua terveisin Posti-Pekka

Päivämäärä: 05.11.2017 19:24
Viesti:
Hyvät ystävät ja kylänmiehet

Marraskuu alkoi hieman viileämpänä kuin lokakuu päättyi. Torstaina saimme 5 sm lumipeitteen, joka hieman ehti vähetä ennen kuin tuli uudelleen kylmempää. Perjantaina ja lauantaina lämpötila kävi päivällä vähän plussan puolella. Tiistaina ja keskiviikkona oli kylmintä. Tiistaiyönä -10,3 astetta, päivällä -8 astetta. Keskiviikkoyönä -15,7, aamulla -16,6 astetta ja päivällä -6 astetta.

Päivisin on pilvisyys vähän rakoillut ja aurinko on päässyt valaisemaan maisemia. Kovin alhaalla on aurinko, meidän kohdalla paistaa vain Norjan rantaan. Huomiseksi ovat lupailleet runsasta lumisadetta ja pientä pakkasta. Myöhemmin iltapäivällä lämpenee nollaan tai vähän plussalle. Katsotaan mitä tuleman pitää

Tenossa oli suppoa vaihtelevasti, todennäköisesti jokin suvanto oli alkuviikosta jo jäässä. Mutta perjantai aamuna havaitsimme, että yöllä oli mennyt jäitä. Rantajäät olivat sen näköiset, että jäät olivat niitä jyystäneet. Eilen ja tänään on suppoa ollut hyvin vähän.

Nelijalkaisista ei ole nyt havaintoja, no kettu oli käynyt pihallamme haeskelemassa syötävää. Ei ollut merkkiä, että olisi saanut myyrää suuhunsa. Ihan oli suoraviivainen myyrän juoksujälki. Maanantaina sain säkillisen auringonkukan siemeniä ja tiaiset pääsivät niitä naputtamaan. Hyvin niille kyllä kelpasi kuorettomatkin ja poronkuu, jota nytkin aina joku naputtaa.

Eilen oli täysikuu ja muutamana yönä olemme saaneet ihailla kuun loistetta. Revontulien näkymistä en ole seurannut. Ne eivät enää ole niin kiinnostavat, että niiden vuoksi alkaisin valvomaan. Toivottavasti ne jotka maksavat sievoisia summia ja matkustavat kaukaakin niitä katsomaan, myös näkevät niitä.

Toivotan kaikille hyvää vointia ja alkavaa talvea terveisin Posti-Pekka

Päivämäärä: 29.10.2017 19:23
Viesti:
Hyvät ystävät ja kylänmiehet

Niin loppuu lokakuukin ja siirrymme toiseksi viimeiselle kuukaudelle armon vuonna 2017. Maa on vielä lumeton, mutta jäässä. Tällä viikolla on ollut 4 päivää, jolloin lämpötila on ollut miinuksen puolella kokovuorokauden. Tämä päivä on ollut kylmin, lämpötila lämpimillään -5,2 astetta ja kylmimmillään -8,8 astetta. Alkavalle viikolle ovat lupailleet keskiviikolle -14 astetta päivälläkin, joten talvea tekee. Hyvä, kun maa jäätyy kunnolla ennen lumisateita.

Tenossa alkoi maanantai aamuna huilaamaan suppoa ensimmäisen kerran tälle syksylle. Kuluneella viikolla ei ole hirviä näkynyt liikenteessä. Olisiko suppo vienyt uintihalut. Norjan puolella Kivikosken rantamaisemissa määkyy olevan norjalaisilla leiri. Onkohan hirvimiesten?

Tiaiset odottivat kovasti syötävää ruokintapaikalle. Kaupassa ei ollut auringonkukansiemeniä, laitoin poronkuuta ja sitä ovat saaneet nyt nokkia. Perjantaina oli tullut kuorittuja auringonkukansiemeniä, joita ostin alkuhätään. Tilhet eivät ole vielä ehtineet meidän pihapihlajiin. Ne notkuvat marjojen painosta. Harakat näkyivät muutamana päivänä niitä nokkivan.

Torstaina 19.10 tuli 62 vuotta, kun saavuin Utsjoelle. Silloin oli -10 astetta pakkasta, lunta noin 5-6 sm ja Teno täynnä suppoa. Tänä vuonna torstaina oli päivällä +1,5 astetta ja illalla -1,6 astetta, maa lumeton. Valtavasti on Utsjoki ja sen asukkaat muuttuneet tuon 62 vuoden aikana. Nyt taitaa muutamassa vuodessa muuttua huomattavasti.

Toivotan kaikille hyvää vointia ja syksyä terveisin Posti-Pekka

Päivämäärä: 22.10.2017 18:52
Viesti:
Hyvät ystävät ja kylänmiehet

Olemme saaneet viettää syksyisen viileän viikon, jolloin lämpötila on ollut päivisin enimmäkseen alle +4 astetta. Lämpimin oli tiistai, jolloin lämpötila kohosi +4,2 asteeseen. Kylmin oli torstai, jolloin lämpötila jäi vain +1,5 asteeseen. Silloin lämpötila laski illalla -1,6 asteeseen ja yöllä -3,9 asteeseen ja oli viikon ainoa pakkasyö. Kolmena päivänä on ollut heikkoa sadetta, maanantaina satoi räntää. Aurinko on päässyt pilkistelemään useana päivänä. Torstaina illalla oli niin selkeää, että revontuletkin näkyivät vähän aikaa.

Alkavasta viikosta ennustavat kylmää, pakkasta olisi päivälläkin muutamia asteita. Nähtäväksi jää pitävätkö ennustukset paikkansa. Eivät pitäneet paikkaansa, kun ennustivat tämän viikon tiistaiksi erittäin huonoa ajokeliä. Minäkin siirsin katsastusmatkaa Ivaloon ennustetun huonon ajokelin johdosta. Alkavalla viikolla on sitten hyvä ajella ennustetuilla pakkaskeleillä.

Kuluvalla viikolla on ollut liikkeellä niin riekko- kuin hirvimiehiä. On näkynyt olevan riekkonaisiakin. Niin oli tänäänkin, kun nousimme vielä tunturiin päivälenkillämme. Vastaan tuli nainen ja mies viiden koiran kanssa. Oli muuten mukava nousta aurinkoisella säällä tunturiin. Polulla maa oli jäässä alhaalta tunturiin saakka, maa kopisi kenkien ja sauvojen alla. Norjan puolen tunturit olivat valkoisena lumesta.

Kun lämpömittari näyttää ulkona olevan -4,5 astetta pakkasta, toivotan kaikille hyvää vointia ja syksyä. Lämpimin terveisin Posti-Pekka

Päivämäärä: 15.10.2017 20:35
Viesti:
Hyvät ystävät ja kylänmiehet

Tasaisen harmaana ja sumuisena ovat päivät jatkuneet loppuviikolla. Eilen ja tänään ei ole enää ollut sumuista, tänään jopa aurinkokin vähän pilkisteli. Joutsenetkin ovat päässeet jatkamaan matkaa, kun sumu ei ollut kiusana. Hirvimiehetkin ovat päässeet haeskelemaan hirviä, joten nyt ei enää viitsi nousta tunturiin. Niinpä kävimmekin tänään kävelemässä Ellin polun. Ei ollut montakaan kävijää ollut tässä kuussa. Ollessamme lähdössä kodalta paluumatkalle, tuli 3 aasialaista nuorta naista kodalle. Eivät kyllä jääneet sinne lepäilemään, kun ohittivat meidät portaiden yläpäässä.

Kävin perjantaina Nuorgamissa parturissa ja sain kuulla vähän harmittavia uutisia. Tukka Matti muuttaa liikkeensä 1.12 lukien Tanaan. Taas pitenee parturimatka, lähin tulee siten olemaan Tanassa, sitten Karigasniemi ja sitten Ivalo. Olen muistellut niitä aikoja, kun tulin Utsjoelle. Ei ollut varsinaista parturia kuin Ivalossa. Mutta oli Rajavartioasema ja siellä oli aina vartiomies, joka osasi leikata miehiltä tukan. Mikkolan Pentti oli aina avulias ja tuli kotiin leikkaamaan. Monesti pyysivät saunaan vartiolle ja samalla lyhennettiin tukkaa. Oi niitä aikoja!

Muutaman vuoden sisällä taitaa Utsjoen elämä muuttua melkein käsin kosketeltavasti. Suuria suunnitelmia on turistipyydysten osalta ja sitten norjalaisten tuulivoimaloiden pystytys Rastigaisan taakse. Sen johdosta suunnitellaan voimalinjaa Suomen puolelle. Voi sanoa, että tulee elämänsykettä Utsjoen hiljaisuuteen.

Toivotan kaikille terveyttä ja hyvää syksyä terveisin Posti-Pekka

Päivämäärä: 11.10.2017 13:13
Viesti:
Hyvät ystävät ja kylänmiehet

Tämä uusi Windows 10 ohjelma aiheuttaa toisinaan vähän ylimääräistä työtä. Kirjoitin eilen illalla juttuni, mutta siirtäessäni sitä Tenojoki sivulle se häipyi bittiavaruuteen. Minusta Works tekstinkäsittelyohjelma oli paljon selkeämpi ja helpompi näissä kirjoitusasioissa.

Viime viikko oli säiden osalta enimmäkseen pilvinen ja vettä sateli useana päivänä. Sateettomia päiviä olivat vain keskiviikko ja perjantai. Kyllä se pilvisyys välillä rakoili niin, että näimme auringon olevan vielä taivaalla. Lämpötila oli päivisin +6 asteen paremmalla puolella. Eikä lämpötila öisinkään laskenut miinukselle kuin maanantaiyönä -2,7 asteeseen. Tällä alkaneella viikolla molemmat päivät olivat poutaisia ja aurinkokin paisteli välillä. Päivälämpötilat jäivät kyllä +5,2 ja eilen vain +4 asteeseen. Eilen illalla lämpötila ehti laskea -1,2 asteeseen, mutta klo 22 tienoilla lämpötila nousin jo plussalle. Eikä käynyt yön aikana miinuksella.

Viime viikolla kaksi joutsenta uiskenteli Tenossa Kaavan ja Kordsamin välillä muutamina päivinä. Kolme kotkaa levähteli syöntiensä välillä Junttikarilla. Kaksi oli merikotkaa ja yksi maakotka. Ruokailivat välillä Norjan puolella, kun hirvimiehet jättivät ampumansa hirven sisälmykset maastoon. Pihlajissa olisi paljon marjoja, mutta syöjiä ei näy lentelevän. On tietenkin sitä syötävää muuallakin.

Puolukat on poimittu ja pakastettu. Piha on melkein valmis odottamaan pakkasia ja lunta. Vielä kukkapenkeissä on kukkivia kukkia. Kehäkukat, asterit ja sinikukkainen, olikohan se sinitähti, kukkivat kauniisti. Tuo sinikukkainen kukka tuntuu vain innostuvan, kun säät ovat viilentyneet. On kukkinut istutuksesta lähtien koko kesän ja on kaikista kiitollisin ja vähätöisin kukka.

Toivotan kaikille hyvää vointia ja syksyä terveisin Posti-Pekka

Päivämäärä: 01.10.2017 19:34
Viesti:
Hyvät ystävät ja kylänmiehet

Niin se mennä hurahti syyskuun viimeinen viikko ja lokakuu alkoi. Kylmänä alkoikin, lauantaiyönä lämpötila laski -2,1 asteeseen ja viime yönä laski jo -3,3 asteeseen. Eilen aamulla oli maa kuurassa, mutta tänä aamuna sää kylmeni vasta aamulla ja maa ei ehtinyt kuurottua.

Viikolla sää oli poutainen ja aurinkokin paistoi useana päivänä, useana aamuna oli sumua. Puolukoita on poimittu perjantaina ja eilen, vielä pitäisi alkavalla viikolla käydä katselemassa, missä olisi poimittavaksi saakka. Nyt olemme pysyneet täällä alamaissa emmekä ole nousseet tunturiin.

Norjan puolella hirvimiehet ovat pystyttäneet leirinsä Kivikosken rannalle. Eivät kuitenkaan ole onnistuneet ampumaan kaikkia hirviä, sillä useana aamuna on maantiellä ollut märät hirven jäljet. Maantielle päästyään ovat puistelleet enimmät vedet turkistaan. Kaippa ovat päässeet aidan yli, kun eivät ole seikkailleet maantiellä.

Pihlajissa on paljon marjoja, en nyt aivan heti muista milloin on viimeksi ollut näin paljon. Räkättirastaat ovat olleet meidän pihanpihlajissa ainoat syöjät. Kyllä tilhet ovat yleensä olleet liikkeellä, mutta ehkä tulevat vasta myöhemmin. 2 västäräkkiä näkyi vielä perjantai aamuna pihallamme, kovin oli jäänyt myöhään muuttomatkan aloittaminen.

Tenossa vesi jatkaa laskuaan, Junttikari kasvaa ja normaalisti näkyvät kivet ovat tulleet esille. Kun alkaa syksyn pakkaset, niin veden lasku vain voimistuu. Lohet saavat kutea aivan turvallisesti. Taitavat kutuajat olla jo käsillä.

Toivon kaikille hyvää vointia ja syksyä terveisin Posti-Pekka

Uudemmat viestit | Aiemmat viestit

Perhoboxi.com

Tenojoki.fi

Perhoboxi.com/Perhosivut

Perhoboxi.com sivuja

 Kirjoita päiväkirjaa