|
"Arvi
Keräseen tutustuin vuoden 1955 ja 1956 vaihteessa. Hän oli
postiautonkuljettajana Ivalossa ja hän ajoi myös
postiautolinjaa Ivalo - Kangasniemi - Utsjoki. Yhdessä aloimme
lohensoudun muistaakseni kesällä 1958, jolloin postiauto
aloitti liikennöinnin Kaamasesta Utsjoelle valmistunutta
maantietä pitkin. Postiauto yöpyi Utsjoella ja Keräsen
ollessa ajovuorossa yö meni Tenolla soudellessa. Hyvin usein
mies lähti ajamaan takaisin Ivaloon samoilla silmin, eli hän
ei ehtinyt nukkumaan Utsjoella lainkaan.
Ensimmäinen
kesä meni ilman saalista vain tärpit antoivat uskoa,
että kyllä se vielä mekin lohia saamme. Minä sain
kyllä yksin soudellessani lohia, mutta minä soudinkin
silloin isäni 1923 sitomia perhoja ostamiani puukaloja.
Kesällä
1959 alkoi lohi huolia Keräsen perhoja, kun soutelimme
yhdessä hänen työmatkoillaan. Arvi Keränen oli
kokeilija sitoessaan perhoja, hän sitoi kyllä tarkoin
presettien mukaisia perhoja, mutta teki myös omia muunnoksia.
Hän antoi minulle perhoja kokeiltavaksi joilla ei ollut
vielä nimeä, "annetaan sitten nimi jos perholla jotain
tulee, hän sanoi. Yksi tällainen perho oli Tenon Helmi.
(Pekan mainitsema yksilö on juuri tuo listalla oleva Tenon
Helmi, terv. jo) Perho on ollut paras Keräsen sitoma ja antama
alkujaan nimetön perho. Se ristittiin Tenon Helmeksi ja se oli
Keräsen korjattavanakin, kun villalankainen vyö rispaantui
lohien suissa. Ei tullut pantua muistiin kuinka monta lohta perholla
sain, yleensä ne olivat jalkoja tai sitä isompia, ei tittejä.
Perho oli
useiden kesien aikana paras perhoni. Eräänä
kesänä saimme esimieheni, postitarkastaja Armas J.
Miettisen kanssa Kaavan suvannon alapuolelta lohijalan. Siinä
tilanteessa perhosta katkesi väkänen. Laitoin silti perhon
pyyntiin ja laskeuduimme Kylmäkaltioon, jossa oli tulossa
ottiaika. Kun käänsin veneen keulan vastavirtaan ja siimat
oikesi ottipaikalle lohi otti heti. Vaikka vapa oli
esimiehelläni, pyysin vavan heti itselleni. Pidin siiman hyvin
kireällä jottei lohi pääse puistamaan perhoa
suustaan. Noin 10 minuutin kuluttua veneessämme oli 10 kg
naaraslohi. Esimieheni ei ollut kovin pahoillaan vaikkei
päässytkään väsyttämään
lohta, hänelle oli tärkeämpi, että olimme saaneet
lohen. Se oli viimeinen lohi jonka olen tällä
alkuperäisellä Tenon Helmellä saanut.
Yli kymmenen
vuotta soutelimme Keräsen kanssa, saimme nauttia monia antoisia
ja muistorikkaita hetkiä Tenolla. Saimme lohia niin hänen
sitomilla perhoilla kuin sen ajan puukaloilla ja korkkikaloilla.
Hän oli kalakaveri joka koskaan sanonut toiselle pahaa sanaa, ei
ainakaan minun kuullen. Hän oli perhonsitoja, joka nautti
Tonolla olosta ja omien sidosten uittamisesta. Ja hänen
yleensä hymyilevä katseensa oli entistäkin
leveämpi", kun lohi oli ottanut hänen sitomaansa
perhoon. Nyt, kun itse sidon perhoja ja saan niillä lohia,
tiedän millainen ilo ja nautinto se on.
Itse olen
alkanut sitomaan lohiperhoja syksyllä 1992 jolloin jäin
eläkkeelle. Nils Lukkari piti kansalaisopistossa vuosien 1992 ja
1993 talvella kaksi perhonsidontakurssia. Osallistuin molempiin ja
kesällä 1993 sain ensimmäisen lohen itse sitomalla
perholla. Vuosien saatossa on syntynyt perhoja joilla on tullut vain
yksi lohi tai titti, mutta on syntynyt myös perhoja joilla on
tullut useitakin lohia. Olen sitonut perhoja valmiin reseptin mukaan
tai sitten tehnyt niihin oman mieleni mukaisia muutoksia.
Parhaaksi
sitomakseni perhoksi osoittautui kesällä 2000
mustarunkoinen ja erikoisen harmaa häkiläinen
kolmihaarainen 4 numeron koukkuun sidottu perho ( Kts. perhot
sivuilta, Haapalan Saamapeli). Perho oli
siitä erikoinen, että se kelpasi lohelle Tenon alajuoksulla
Nivajoella ja täällä ylempänä Kivikoskessa.
Kun kymmenes lohi otti ja pääsi irti, tarkastelin perhoa ja
havaitsin yhden koukun haaroista taipuneen sisäänpäin.
Oikaisuyrityksessä kävi niin kuin se useimmiten käy,
koukun haara katkesi. Toista samanlaista ei yrityksistä
huolimatta vielä ole syntynyt.
Toinen perho
oli kuluneena kesänä ( v. 2000) mustarunkoinen ja
keltasiipinen perho, joka ristittiin Ottikoneeksi.
Sillä tuli pilvisellä ilmalla ja sateellakin lohi,
lohijalkoja ja tittejä. Ylä-Tenolla eli
Ylä-Könkään yläpuolella
käyttävät hyvin värikkäitä perhoja.
Siellä olin nähnyt keltasiipisiä ja niin
päätin sitoa sellaisen ja kokeilla täällä
Kaavan - Kortsamin välisillä alueilla. Sain sillä ensi
kokeilulla titin Radnukuopan yläpuolelta juhannusaattona.
Juhannuksen
jälkeen olin Nivajoella ongella ystäväni Jussi Ojasen
kanssa. Kun sidoin keltasiipisen perhon siimaan Jussi katsoi
vähän ihmeissään, että mitähän tuo
kaveri hourii. Kun soutelimme vähän aikaa, lohi nappasikin
tuohon keltasiipiseen. No se lohi ei ollut tarkoitettu meille ja
pääsi jatkamaan vaellustaan, joko jonkun toisen vieheeseen
tai toivottavasti pääsi jatkamaan lohen sukua.
Saimme
perholla kyllä vielä lohia ja minä
täällä ylhäällä. Sen havainnon olen
tehnyt, että ei oikeastaan kannata sitoa juuri samanlaista
perhoa jolla on saanut, se ei tahdo onnistua. Sitomalla perho, joka
on lähes samanlainen, ainakin päävärit ovat
samanlaiset, niin silloin olen saanut syntymään perhoja
joilla olen saanut lohia. Sen vain kyllä tiedän, että
olen saanut viettää erittäin hienoja hetkiä
Tenolla, kun omat sidokset ovat kelvanneet lohelle. Toivottavasti
minulle suodaan vielä terveitä vuosia ja Tenojoki
säilyy hyvänä lohijokena eikä sitä
minkäänlaisilla "oikeuksilla" pilata ja
estetä lohensuvun jatkuminen".
Terveisin:
Pekka Haapala |
