|
Koskisen tarina alkaa 1993.
Olimme Isä Nilssin kanssa soutamassa Lohisuvannossa. Oli
heinäkuun alku ja keli oli nollassa, tuli vettä ja
räntää. Oli niin sanottu lupsakka lohikeli. Samassa
veneessä kun äijän kanssa oltiin niin pieni kisailu
oli aina paikallaan. Yleensä se kisailu meni näin:"
Kumman perhoihin ottaa paremmin?"
Silloin oli varmaankin se
lohien valtanousu ajoittunut heinäkuulle, sillä niin paljon
näytti olevan tavaraa siinä Lohikosken alla.
Ensimmäinen kala oli tosin kiinni vaapussa joka otti jo
laskuvaiheessa. No se pääsi tietysti irti, painoa olisi
ollut 10-11 kg. Seuraavana taipui minun vapa haaroissa kun soudin.
Lohi hyppäsi noin kolmen metrin päässä
veneestä. Isä oli laskenut sen pyyntiin ja jollain tavalla
se oli saanut sen laskettua siihen ihan moottorin taakse vaikka
äijä näytti vetelevän siitä siimasta
niinkuin aina ennenkin. Tein välittömästi reklamaation
siitä suorituksesta, johon äijä hyvin tyynesti totesi
että näkkyypi tuo ottavan lähempääkin.
Kala saatiin ylös ja
painoa oli 11 kg. Perhona oli Red and Green marabou siipisenä,
minun sidos.
Ajettiin taas kosken alle.
Isä katseli hieman ihmeissään kun otin perhon pois
vavasta, sanoin äijälle että tämä perho
kyllä pelaa niin joutaa antaa tilaa muille. Pistin tilalle musta
oranssin perhon jolla en ollut saanut ikinä mitään.
Kävi sitä nykäsemässä, mutta ei muuta.
Isällä oli nyt omissa vavoissa ,kas ihme ja kumma, Reg and
Green orginal. Sitäkin taivutti ja kovasti, olisi varmasti ollut
kojamo ja iso mutta ei pysynyt. Sitten taivutti kummeliakin, mutta ei
pysynyt sekään. Ajettiin uudestaan kosken alle. Isäukko
katseli perhorasioitaan, ja sitten ihan niin kuin olisi
välähtänyt. Ukolla naama vetäytyi armottomaan
hymyyn kun se otti perhon rasiasta. Tuumasi, että nyt laitetaan
semmoinen peli johon ottaa tintit ja lohet, kaikenkokoiset kalat.
Perhon nimi on muuten Koskinen.
Isä kertoili miten
kierre oli laitettu ristiin, osin tukemaan herli runkoa ja varmaanki
myös antamaan se kunnon äjäys lohen iskuhalukkuuteen.
Usko oli kyllä asiaan kiveä kovempi sillä
hetkellä, vaistosin.
Niin, totta se oli, sillä
eihän sitä vapaa keretty kuin laskea niin se taipui.
Vedettiin parin kilon tintti lennossa kyytiin ottamatta muita vapoja
pois. Ja uudestaan kun isä laski perhon pyyntiin, ja asetti sen
pitkän 14 jalkaisen vavan siihen telineeseen, se taipui taas.
Nyt oli oikea lohi kiinni, ja sen lohen kanssa jouduttiin
tekemään hommia tosissaan. Isä väsytteli alun
viisitoista minuuttia, sanoi kalan olevan valmis ja kehoitti minun
soutamaan siihen lohisaaren rantaan. Koukataan rannalta kun on tuo
pitkä vapa, sanoi isäni. Soudin rantaan ja isä antoi
vavan mulle, sanoi itse haluvan koukata sen lohen. Mietin kyllä
mielessäni että niinköhän kala olisi jo valmis,
sillä niin hellävaraiselta näytti se väsyttely touhu.
Oikeassa olin, jouduin
käskemään kalaa tosi tolkusti, tuntui ihan hauis
lihaksessa, se meinasi rampata.
Siihen kerkesi tulla paikalle
Nuorgamin Annekin erään lohituristin kanssa katselemaan
väsytystä. Kaveri ilmeisesti oli rahamiehiä kun rupesi
hienovaraisesti kyselemään, että paljonkohan tuo vapa
maksaisi? Tiedän kyllä, että silloin silläkin
vavalla olisi saanut omansa pois. Aihe sivuutettiin
viimeistään silloin kun sanoin isälle että kohta
rupee siima loppumaan, veneellä se on vielä
lähdettävä perään. Oltiin oltu jo vartin
rannallakin väsyttelemässä. Nyt sitten vielä
veneellä perään.
Ja vielä siinä
taisi mennä vartti veneelläkin ennen kuin sain koukattua
kalan. Tuuli vaikeutti suoritusta oleellisesti, ja kun itse
väsyttelin kalaakin eikä meinannut nähdä pinnan
alle ollenkaan, vaikeuskerrointa oli suorituksessa jo ihan tarpeeksi.
Isä keskittyi soutuhommaan kovan tuulen takia. Airoista ei
paljon pystynyt otetta löysäämään. Lohi oli
kuitenkin nyt onnellisesti veneessä. Ai niin, se paino. Samaiset
11 kg, kuin ensimmäiselläkin lohella.
Huomautin äijälle
siitä vavasta, että mikähän se
täälläpäin on tapana, kun mitä pienempi
äijä niin sen pitemmät vavat pitää olla.
Ukko totesi hyvin tyynesti että eikö ole hienoa kun on
tuommoisia urheilukalastusvapojakin olemassa, tuommoisia vapoja jotka
väsyttää ennen kalamiehen kuin kalan. Naurettiin
makeasti letkautukselle. |
