|
Pikku Temppeli
Perho kuuluu loppukesän
pyytöihin, vähälle vedelle. Aurinkoista.
Aikoinaan elettiin huonomman
otin kautta. Kalatapahtumia oli ollut tosi harvassa.
Mietin jo kuumeisesti
minkälaisiin pyytöihin se oikein purasee. Sitten
välähti ja jo Henrik vainaan mainostamasta musta/kelta
yhdistelmästä jalostin tämmöisen tekeleen.
Muistan kun läksimme isä Nilssin kanssa pyyntiin. Menimme
Kalkun temppeliin ja heti kohta oli tintti veneessä. Sitten 6
kg. jonka takia piti kyllä laskea koko koski alas kun erehyin
sanomaan ukolle että olin hieman myös ohentanut tapseja
(0,15mm ohennus). Sitten tuli vielä tintti.
Se tuntui silloin tosi
hyvältä, siihen paikkaan kolme kalaa. Sen jälkeen
niitä on tullut "useampia" kyseisellä kamppeella.
|