|
www.tenojoki.fi | Tutkittua tietoa lohikannoista | Eero
Niemelä.
|
|
|
|
12.08.2008 |
|
Jättinaaraslohi
Heinäkuussa
Tenon Sirmasta saatiin vapavälineillä poikkeuksellisen
suuri naaraslohi. Pituutta lohella oli 128 cm ja painoa 21.5 kg.
Lohen
pystyttiin jo ulkoisten tuntomerkkien perusteella sanoa olevan
aiemmin kutenut. Tuntomerkkeinä olivat runsaampi mustien
täplien lukumäärä kiduskansissa kuin normaalilla
ensimmäistä kertaa kutemaan nousevalla lohella. Lohella oli
lisäksi kylkiviivan alapuolella selvästi uudelleenkutijan
piiirteisiin sopivat lukuisat pisteet, kun niitä
ensimmäistä kertaa kutemaan tulevalla ei ole juuri ollenkaan.
Lohi oli
syntynyt vuoden 1995 kudusta ja viettänyt Tenojoessa
ensimmäiset neljä vuotta, se oli vaeltanut vuonna 2000
mereen ja viettänyt meressä yhtäjaksoisesti neljä
vuotta. Ensimmäinen kutumatka Tenoon tapahtui vuonna 2004 ja
vuonna 2005 se palasi mereen talvikkona palatakseen takaisin Tenoon
vuonna 2006 ja edelleen talvikkona mereen vuonna 2007.
Vuoden 2007
kuntoutuminen meressä onnistui hyvin ja suomutiedon perusteella
meressä viime vuosina olleet suuret sillikannat edesauttoivat
nopeaa kuntoutumista. Lohi tuli Tenoon ilmeisesti kesäkuun
loppupuolella tai heinäkuun alussa, koska se ei juurikaan ollut
tummunut ennen pyydystämistään.
Viime vuosina
uudelleenkutijoiden lukumäärät Tenon
vesistøstä pyydystetyistä lohista ovat olleet
selvästi 1980- ja 1990-lukua suuremmat, mikä osaltaan
heijastaa suuremmaksi kasvaneiden lohien parempaa ravintotilannetta.
Vuonna 2008
Tenoon on noussut vuosien 2000 ja 2001 suurempien lohien kudusta
syntyneitä ensimmäistä kertaa kutevia lohia ja
erityisesti kolme vuotta meressä olleita naaraslohia. Vuonna
2008 elokuussa onkin erityisen tärkeätä suojella
näitä naaraslohia ja pyrkiä vapauttamaan ne Tenojoen
lohikantojen lisäämiseksi.
RKTL, Tenojoen
tutkimusasema, on kiinnostunut suurten naaralohien ja koiraslohien
ikä- ja kasvutiedoista. Kalastajat, jotka saavat yli 15 kg
painavia naaraslohia ja yli 18 kg painavia koiraslohia saavat tiedot
saaliskalansa iästä toimittamalla suomunäytteet,
pituuden ja painon tutkimusasemalle.
Eero Niemelä |
|
|
|
|
|
|
07.08.2007 |
|
 |
|
Tenojokisuulle
on matkaa 3 kilometriä |
|
|
Kävin
lohenkalastajan luona Tenojoen alaosassa. Verkkosaaliina hän sai
meritaimenen ja lohen. Kalat olivat lähes samankokoisia-noin 2.5
kg painavia kummatkin. Lohi oli yhden merivuoden tiddi-koiras ja
sukukypsyyden mukaan se olisi kutenut tänä syksynä.
Meritaimen oli naaras ja se ei ollut sukukypsä. Tanabrun
alapuolella kalastus oli hyvin vähäistä, johtuen
siitä, että maanviljelijä-lohenpyytäjät
olivat nyt pääsääntöisesti heinänteko
töissä. Toisaalta lohenkalastuksen innostus on
vähäistä tähän aikaan kalastuskautta
Ala-Tenolla, koska uutta lohta tulee jokeen hyvin vähän.
Tällöin se panostus joka pyyntiin laitetaan ei ilmeisesti
ole kannattavaa. Verkot limottuivat voimakkaasti kolmen-viiden tunnin
kuluessa niiden pyyntiin laittamisen jälkeen eivätkä
sitten enää pyytäneet. Saaliiksi saatu tiddi-lohi oli
syönyt vielä aivan jokisuussa, sillä sen mahalaukusta
löytyi lähes sulamatonta tuulenkalaa. Meritaimen oli
kalastajan mukaan poikkeuksellisen hyvässä
kunnossa-jokisuussa oli ollut ilmeisen hyvä tuulenkalakanta
tänäkin kesänä. |
|
|
 |
|
Meritaimen ja merilohi |
|
|
Missä
olivat yhden merivuoden tiddi-lohet
vuonna 2007?
Viime
vuonna Utsjoesta vaelsi mereen suhteellisen runsaasti lohen smoltteja
ja sen perusteella arvioitiin, että vuonna 2007 edelleen
saataisiin keskimääräinen tiddisaalis. Mutta
ilmeisesti kävikin toisin ja tiddisaalis tulee
jäämään huomattavasti ennakoitua pienemmäksi.
Utsjokeen nousevia kutulohia ja sieltä mereen vaeltavia
smoltteja on laskettu viimeisen viiden vuoden ajan. Vuonna 2005
Utsjoesta mereen vaelsi tutkimusajan suurin
smolttimäärä ja sitä seurasi vuoden 2006 runsas
jokeen nouseva yhden merivuoden, tiddien, lukumäärä.
Vuoden 2006 smolttimäärä väheni edelliseen
vuoteen verrattuna mutta ei kuitenkaan niin merkittävästi,
että olisi ennakoitu tiddimäärän selvä
romahtaminen. Smoltit vuonna 2006 kohtasivat Barentsin meren
samankaltaisissa lämpötilaolosuhteissa kuin
edellisinäkin vuosina eikä siis ollut odotettavissa
mitään suurta jokeenpalaavan tiddimäärän
vähenemistä. Mitä ilmeisimmin nyt on käynyt niin,
että ensimmäistä vuotta meressä viettäneet
lohet ovat kohdanneet huomattavasti normaalia suurempaa luontaista
kuolevuutta. Tämä niinsanottujen postsmolttien luontaisen
merikuolevuuden yllättävä lisääntyminen on
tämänhetkisen tiedon mukaan koskenut laajaa
maantieteellistä aluetta, Keski-Norjasta aina Kuolen niemimaan
jokiin asti. Tällä pohjoisella alueella jokeen palaavat
tiddimäärät ovat olleet paikoin jopa
hätkähdyttävän pieniä.
|
|
|
 |
|
Meritaimen
naaras-ei sukukypsä |
|
|
Aiemmin on
arvioitu , että kahden merivuoden (lohijalka) ja kolmen
merivuoden lohien kannat olisivat seuraavan kerran kannanvaihtelun
huipussa 2008-2011 välisenä ajanjaksona. Jos
edellämainittu vuoden 2006 smolttivuosiluokan
lisääntynyt luontainen kuolevuus koskee myös
pääuoman kantoja, niin jokeen palaavat
lohimäärät tulisivat jäämään
paljon odotettua pienemmiksi lähitulevaisuudessa.
Eräänä syynä selvästi
lisääntyneeseen luóntaiseen kuolevuuteen arvioidaan
olevan muutos merilämpötilassa sillä alueella, jossa
lohet viettävät ensimmäistä talvea ja
kevättä. Tämän lohien ensimmäisen talven
kasvualueen arvioidaan olevan Pohjoisella Norjanmerellä, jossa
merilämpötilan on ilmoitettu kylmenneen.
Merilämpötilan kylmenemisen seurauksena lohen
käyttämä ravintoeläinmäärä on
todennäköisesti vähentynyt, mikä näkyy
pohjoisella alueella olevin yhden merivuoden lohien pienentyneenä
kokona. Kahden ja kolmen merivuoden lohet vuonna 2007 ovat olleet
Tenossa normaalia lihavempia kertoen eri merialueiden tarjoavan hyvin
erilaiset kasvun edellytykset eri ikäisille lohille. Tenonkin
olosuhteissa lohenkalastusta tulisi voida säädellä
entistä paremmin siten, että otettaisiin huomioon
lohikannan odotettavissa oleva kehittyminen ja noudatettaisiin
kalastuksessa ns varovaisuusperiaatetta erityisesti niinä
vuosina, jolloin kannat ovat heikkenemässä ja heikoimmillaan. |
|
|
sivun
alkuun |
|
|
|
13.07.2007 |
|
 |
|
|
Tenon
pääuomasta on saatu tänä vuonna normaalia
enemmän ns ryssänlohia. Ne ovat Tyynenmeren alueella
luontaisesti esiintyviä ja niiden oikea nimi on
kyttyräselkälohi. Koiraalle muodostuu selkään
kyttyrä, josta sen parhaiten erottaa lohesta. Kyseisellä
lajilla on myös kieli musta. Kyttyräselkälohta ei voi
sekoittaa merinieriään, sillä merinieriän suomu
on huomattavan pieni ja sen kyljissä on vaaleita täpliä.
|
|
|
|
|
|
26.05.2007 |
|
 |
|
|
Tenolla tulvan
huippu saavutettiin tällä viikolla, viikon
puolivälissä. Se oli sellainen rantoja puhdistava ja
tervetullut korkea vesi. Kalastus käynnistyi heti sallitun ajan
alkaessa alimmalla Tenon osalla. Ensimmäiset lohet ovatkin
olleet niitä kolmen merivuoden naaraslohia, joista osa pyrkii
vesistön ylimmille ja ehkä myös tärkeimmille
poikastuotantoalueille Karas- ja Iesjokeen. Niinsanottuna
sivusaaliina on koko Tenon matkalla saatu mereen laskeutuvia
meritaimenia. Meritaimenien koko on ollut kilosta reiluun kahteen
kiloon. Meritaimen käyttää ravintoa koko sen ajan, kun
se talvehtii makeassa vedessä. Eräät kalastajat ovat
tutkineet meritaimenten mahalaukun sisältöä ja
sieltä on löytynyt mateita ja harjuksia. Saadut
meritaimenet ovat olleet lihavia ja muutenkin hyväkuntoisen
oloisia-suolen ympärillä oleva runsas rasvakudos kertoo
hyvistä talvista olosuhteista. Juuri näihin aikoihin joesta
vaeltaa mereen runsaasti viime vuoden kudusta säilyneitä
lohia, talvikoita, joiden erottaminen nousulohesta joillekin
kalastajille on vaikeaa. On äärettömän
tärkeätä, että jokainen talvikko vapautetaan
nopeasti takaisin jokeen. Toisaalta kalastaja voi kalastuspaikan
valinnalla vaikuttaa siihen, että hän ei saisi talvikoita.
Kalastusta tulisikin nyt välttää hiljaa virtaavissa
joen rantasuojanteissa. Erityisesti turistikalastuksen alkaessa
kesäkuun alussa tulee olla tarkkana saaliskalaa
rantautettaessa-talvikko on parasta pyrkiä tunnistamaan ennen koukkausta.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
apu |
|