09.05.2004 20:37 - kesän kynnyksellä
säiden puolesta ollaan kyllä jo kynnyksen sisäpuolella
kun napapiirin paremmallakin,(lue yläpuolella)lämpötila
varjossa oli Äitienpäivän aattona 23 astetta. Onneksi
lupasi viileämpää, ei ole hyväksi jos kesä
tulee pohjoiseen liian aikaisin.
Olen kalastanut Tenolla kahdeksan kesää,aluksi muutaman
päivän kesässä ja viime vuosien aikana pari-kolme
viikkoa kesässä. Nyt on suunnitelmissa viettää
siellä 17.6- 3.7 ja elokuun ensimmäinen viikko.
Olen kalastanut pääosin Alakönkään
yläosissa molemmin puolin jokea ja soutamalla Peurasuvantoja,
joissa olisi kyllä hienot rannaltakin kalastusmahdollisuudet,
mutta toistaiseksi ne on jääneet kokeilematta.
Kirjoitan tänne elämyksiä reissuilta ja pyrin
kirjoittamaan niitä tuoreeltaan reissujen lomassa.
Kaikille,joiden mieli halajaa vesien ääreen vapa kourassa,
toivotan katkenneita siimoja ja oienneita koukkuja!
terv. timo rapakko
28.06.2004 13:04 - kireitä
ilmeitä, eikun siimoja piti sanoman.
hiljaisen puoleista oli Peurasuvannoissakin, puheiden mukaan jokunen
kala nousi veneisiin juhannusviikon soutusession tuloksena.Oma
saldoni oli neljä karkuutusta. Viimeisellä luvalla
niistä kaksi ja muutenkin kaloja alkoi näkymään
pinnassa sunnuntain puolella, ehkä parempaan mennään...
elokuun alusta uudelleen
timo
28.06.2004 22:05 - haavistus
oli talven jäljiltä hakusessa kun viimeisen
päästättämäni kalan, noin 4 kg jalan
onnistuin taikinoimaan irti loppumetrillä. Kala oli jo haavissa
ja pyörähti nostaessa siitä ulos. Huomasin että
perho irtosi ja oli kiinni haavissa (lujasti). kala jäi
läpsyttelemään pintaan, siima oli kiertyny pyrstön
ympärille. Hetken ihmettelyä (johtui varmaan siitä
että pääsi tämmöisenä
alkukesänä näkemään ilmi elävän
lohen näin likeltä). Uusi yritys ja edellinen toistui
paitsi nyt ei enää siimakaan pidätelly.
Tämä oli nyt sitä tartuta ja tumpuloi kalastusta, ei
kannata välttämättä harrastaa vaikka hyvä
mieli siitäkin tulee- tosin vasta jälkeen päin.
tr
30.06.2004 09:02 - hailakalla oliivilla
Minna soitteli eilen illalla ja kertoi saaneensa miehensä kanssa
maanantai-tiistai yönä Uulasta titin,
jotain muutakin kertoi veneeseen nousseen samalla luvalla mutta en
oikein jaksa muistaa, pitää oikein pinnistellä:
4 kg, 10kg ja vielä päätteeksi 13 kg,perhot
syvällä kurkussa että vaikka tunturiin ois kiskonu.
Vaalean oliivirungolla ensimmäinen ja loput sinivoittoisilla.
Kireitä ilmeitä edelleenkin Minna ja Ari.
tr